keskiviikko 5. helmikuuta 2014 | 11.06

Pirteämpänä uuteen aamuun, kokemuksia hot joogasta.

Detoxin mukanaan tuoma paha olo ja päänsärky tuntuvat väistyneen. Heräsin aamulla pirteämpänä kuin pitkään aikaan. En tiedä johtuiko pirteys kevyemmästä olosta vai siitä, että nukuin eilisen tappotreenin jälkeen kuin tukki.

Olin siis eilen testaamassa ensimmäistä kertaa hot joogaa paikallisella joogasalilla. Jo saliin astuessa minulle tuli hiki; kasvoille iski 39 asteen lämpötila ja lähes trooppinen kosteus. Alkuasanoissa jo tunsin pulssin kiihtyvän ja hiki virtasi norona viiden minuutin jälkeen. Sanoin heti alkuun ohjaajalle, että olen ensimmäistä kertaa mukana, ja hän rohkaisi pysymään mukana liikkeissä oman jaksamisen mukaan. Jos ei jaksa, niin sitten voi mennä lattialle "lapsen asanaan", sellaiseen myttyyn polvien päälle.

Niinhän siinä kävi, että jo melko alkuvaiheessa oli pakko mennä lattianrajaan tasottelemaan pulssia, tuntui että taju lähtee. Silmissä sumeni ja hiki virtasi ihan hulluna. Mutta pysyttelin kuitenkin parhaani mukaa tahdissa.

Kun 90 minuuttisen tunnin lopussa otettiin pieni rentoutus, niin arvatkaas kuinka huikee fiilis oli!? En muista koskaan hikoilleeni niin paljon. Tunsin, että veri kiersi kropassa vapaasti, ja se näkyi naamastakin. Helotin punaisena vielä tuntia myöhemminkin kun pääsin kotiin.

Yritin ottaa itsestäni ja siitä huikeesta helotuksesta (huomaamattomasti) omakuvan ratikkapysäkillä. Mutta ei ihan mennyt putkeen...


Pysäkille alkoi kerääntyä lisää väkeä, joten uusintaotos sitten jäi (kuka hölmö ottaa hikisestä, helottavasta itsestään selfietä keskellä kaupunkia?).

Aamulla olo oli aivan huikea! Lihaksissa mukava, positiivinen "olettehnytjotain" kireys ja askelkin oli mahdottoman kevyt. Vaakakin näytti ihan poikkeuksellisia lukuja, mutta se voi johtua siitä, että saatoin eilen hikoilla kaikki nesteet kropasta pois. Odotan iltaa, että pääsen kehonkoostumusvaa'alle, josta saa vähän osviittaa siitä, mikä on tämänhetkinen neste-, lihas- ja rasvatasapaino.

Huomenna sit uudestaan hikoilemaan, jos vaikka jo jaksaisi pysyä muiden mukana vähän paremmin!

Rakkaudella,
Elisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä