perjantai 24. tammikuuta 2014 | 10.18

Blast from the Past: saarihyppely Kreikassa 22.-30.7.2009

Varoitus, tiedossa kilometripostaus!

Joku on ehkä saattanut tehdä villejä arvauksia, mitä säästötalkoiden keskellä olevan rouvashenkilön mielessä on ollut viimeisen viikon ajan. Matkakuumeen kourissa olen hakenut "lääkitystä" vanhasta matkapäiväkirjasta ja valokuva-albumista, jotka olen kasannut vuonna 2009 tekemästäni saarihyppelystä Kreikassa. Tässä jotain otteita matkapäiväkirjasta (suorat lainaukset kursivoitu) ja kuvaräpsyistä reissun ajalta. Ja kyllä, kuvissa olen minä, joskin 20kg kevyempänä - siinä mulle tavoitetta :D 

Saarihyppely oli ollut TODELLA pitkään haaveenani, valehtelematta jo reilusti yli 10 vuotta. Kun sitten ystävä ehdotti, että tehtäisiin yhdessä joku lomareissu, niin ajatus minisaarihyppelystä lähti kytemään. Muutamien päivien suunnittelulla ja kirjoja lukemalla saatiin matkan raamit kasaan ja varattiin lennot. Tuolloin (vuonna 2009) ei ollut ihan hirmuisesti blogeja aiheesta, tai en niitä osannut etsiä, joten suuri osa infosta kaivettiin kirjoista ja matkaoppaiden nettisivuilta.

*kuva*

Alustava matkasuunnitelma oli seuraava:
Ke 22.7. Saapuminen Ateenaan myöhään illalla, yö lentokentällä
To 23.7. Piraeus - Milos
Pe 24.7. Milos
La 25.7. Milos - Sikinos - Ios
Su 26.7. Ios
Ma 27.7. Ios - Serifos
Ti 28.7. Serifos
Ke 29.7. Serifos - Ateena
To 30.7. Ateena -> kotiin

Valokuva-albumista napattu kuva: yöpymisyritys lentokentällä

Plan oli, että kun saavumme puoliltaöin Ateenan kentälle, nukumme kentällä n. aamu viiteen, josta matka Pireukseen bussilla. Pistettiin leiri pystyyn ja käytiin maate, niin 1h myöhemmin oli jo joku sanomassa, ettei täällä saa nukkua.. *huoh* 
Sitten hengattiin hereilläolon ja nukahtamisen rajamailla johonkin neljään, ennen kuin mentiin aamiaiselle.

Valokuva-albumista napattu kuva: laiva, joka oli vievä meidät Milokselle.

Milos

Satamasta hyppäsimme Milokselle vievään laivaan, ja ensimmäinen etappi alkoi kevyellä 7h laivamatkalla. Emme olleet varanneet mitään majoitusta, vaan luotimme lukemaamme, että Adamaksen satamassa olisi "mummoja" kyltteineen tarjoamassa majoitusta. Mummot eivät pettäneet, vaan kuten monista oppaista olimme lukeneet, rivi kreikkaa papattavia iäkkäämpiä rouvia oli meitä vastassa. Nappasimme ihan randomisti yhden sopivan hintaista majoitusta tarjoavan mummon, jonka mies kuskasi meidät vanhalla pick-upillaan pieneen majoitukseemme.

Valokuva-albumista napattu kuva: Miloksen majoituksen terassilla nauttimassa aamiaista

Miloksella syötiin, löhöiltiin rannalla ja yritettiin vuokrata skootteritkin..
Päätettiin sitten, että vuokrataan skootterit.. Ensin puuttui ajokortti. Ja kun olin sen hakenut, niin ei siltikäänä saatu niitä - kun ei olla ajettu aikaisemmin.

Ruokavalioon Kreikassa kuuluu poikkeuksetta Horiatiki (fetasalaatti) ja Tzaziki!

Kävimme Tripitissä (naapurikylä vuorilla) katsomassa nähtävyyksiä, mm sitä paikkaa, josta kuuluisa kädetön patsas Venus de Milo on aikanaan löydetty. Nykyäänhän tuo patsas asustaa Louvressa, Pariisissa. Tripitissä nautitun lounaan jälkeen jatkettiin matkaa vielä toiseen kylään, Plakaan, josta oli varmaan koko saaren huikeimmat maisemat.



Sikinos

Seuraava stoppi oli vain pikainen visiitti Sikinoksella. Tuolla semisti unisella saarella on vain muutama sata vakituista asukasta ja eipä juuri mitään erikoisempaa nähtävää. Mutta se hetki kun istuttiin oliivipuun varjostamalla terassilla ja katseltiin, kun aasi käpytteli ohi, minulle tuli tunne, että sinne menen vielä joskus lataamaan akkuja, jos hermoromahdus iskee. Luen siellä kirjaa ja katselen turkoosia merta.




Ios

Sikinokselta suunnattiin vielä samana päivänä eteenpäin kohti Iosta, jossa piti olla seuraavat 2 päivää..
..Eilen ihanan Sikinoksella vietetyn päivän jälkeen saavuttiin laivalla Ioksen satamaan. Jo satamassa iski ahdistus, että ei voi olla totta. Saaren luonne tuli selväksi Iokselle saavuttaessa kuin nyrkki silmään.. Paikka muistutti vähän Kyprosta tai Falirakia; baareja vieri vieressä ja tunnelma sellainen hmm.. levoton ehkä.


Laiva saapuu satamaan, luukut avautuvat jo kauan ennen kuin ollaan maissa - toista on Suomessa!

Ioksen bilemeininki olisi sopinut toisenlaiseen lomaan, mutta sillä reissulla tuntui, että saari ei ollut meitä varten. Ja koska suunnittelemattomassa saarihyppelyssä on mahdollista, tehtiin suunnitelmanmuutos vielä samana iltana: sen sijaan, että viipyisimme Ioksella 2 päivää, päätimme jatkaa matkaa jo seuraavana aamuna. Sitä ennen kuitenkin kurkkaus Ioksen iltaan..

Löydettiin sitten humalaisten teinien ja baarien ja discojen ja pitsapaikkojen joukosta yksi ravintola, joka vaikutti ainakin osittain kreikkalaiselta. Syötiin siinä ihan ok ruokaa, vaikkakin tarjoilu oli aika onnetonta. Kun kysyin millainen on talon punaviini, niin vastaus oli "dry". Sitten yritin kysyä, että onko se täyteläistä vai kevyttä, niin kaveri siihen että "se nousee ihanasti päähän 1/2 litran jälkeen".. 

Ja matka jatkuu.. Taustalla meidän Ioksen hostelli, jossa huoneeseen ei kuulunut omia vessoja/ kylppäreitä.
Folegandros

Koska suunnitelmat muuttuivat ex-tempore, seuraavaksi saareksi valikoitui Serifoksen sijaan Folegandros. Ja saari oli juuri niin ihana kuin olin toivonutkin. Ihana, leppoisa tunnelma, huikeat maisemat, ihana hiekkaranta, hyvää ruokaa, kiva majapaikka...

Tuossa jyrkänteellä näkyy kylä, jossa asuimme Folegandroksella. Aika huikea paikka!
Auringonlaskua katsomassa tuossa jyrkänteellä. Tämä oli niitä hetkiä, kun toivoi olevansa juuri siinä paikassa ja hetkessä oman rakkaan kanssa..

Munkki ratsastaa aasilla. Tällaista Kreikkaa ei vaan näe "turistisaarilla"..

Lounasta aika upeissa maisemissa 8km patikoinnin jälkeen. Vasemmalla näkyy "aasipolkua," jota kivuttiin. Korkeuseroja on niin vaikea saada kuvaan näkymään..
Vaikka hevosista en pidäkään, niin jotenkin nämä aasit ovat niin kovin sympaattisia <3

Folegandroksella viivyttiin kaksi päivää, josta matka jatkui takaisin Ateenaan. Meinasi käydä köpelösti: olimme päättäneet lähteä Ateenaan pikavuorolla n kl 14, ja kun menimme n. 9.30 lipputoimistoon kysymään laivalippuja, saimme kuulla, että pikavuoro on peruttu kovan tuulen vuoksi. Ainoa lautta Ateenaan samana päivänä lähtisi tunnin kuluttua. Tuli hienoinen kiire mennä pakkaamaan, maksaa kämppä ja ampaista satamaan.

Jostain ihmeen tuurista johtuen ehdimme kuitenkin lauttaan, ja matkasimme Ateenaan etanavauhtia. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta saavuimme perille kun ilta alkoi jo hämärtää. Ateenan hotellin olimme varanneet etukäteen, joten energiaa ei enää siinä vaiheessa tarvinnut käyttää majoituksen varailuun. Illalla etsittiin pikaisesti vaan vettä ja jotain syötävää, ja painuimme ilmastoituun hotellihuoneeseemme.

Aika mainio maisema meidän hotellin aamiaishuoneesta?
Partsilta vielä maiseman ikuistuts.
Viimeinen päivä vietettiin sitten Ateenassa turisteina. Ravattiin kaikki antiikin rauniot, nautittiin viimeiset tzatsikit ja kreikkalaiset salaatit ja löydettiin vielä illaksi bouzukiravintola. Meidän lento lähti saman päivän iltana puolilta öin, joten ehdittiin hyvin vielä illallistamaan ja nauttimaan ensimmäisen kerran koko loman aikana kreikkalaisesta tanssista ja livemusiikista. Se oli hauskaa, vähän harmitti, että piti lähteä kesken illan pois ja kohti lentokenttää.


Bouzukiravintolassa Ateenassa olikin koko matkan paras ruoka: lampaanpotkaa aivan taivaallisen hyvin kypsytettynä. Decolte alkoi kärsiä loppulomasta ihan hullusta aurinkoihottumasta hence the punoitus.
Kyllä Kreikassa pitää ainakin kerran nähdä kunnon zorbakset!

Matka oli huisa, ja jätti sellaisen kipinän, että haluaisin joskus tehdä samanlaisen reissun (eri saarille tosin) myös mieheni kanssa. Ja nyt se saattaisi vihdoin olla mahdollista... Ja olen pikku hiljaa saanut Harrinkin innostumaan, vaikka sille nyt on varmaan ihan sama mihin sitä mennään.. Se, pääsemmekö kesällä matkaan selvinnee vasta keväämmällä, kun nähdään mikä on taloudellinen tilanne silloin. Mutta kuten jo useasti sanottu: kuume on kova.

Pidin lomalla kirjaa menoista, tässä pyöristettynä hintoja:

  • Lentoliput 179€
  • Lauttamatkat yht. n. 100€
  • Majoitus 162€/ hlö (Milos 40€/yö/2hh, Ios 35€/yö/2hh, Folegandros 60€/yö/2hh, Ateena 89€/yö/2hh)
  • Ruoat n. 150€/hlö ravintoloissa (esimerkki-illallinen: 1/2l viiniä, 1 tzaziki, feta-salaatti ja pääruoka jaettuna yht. 18€)
Budjettimatkailua parhaimmillaan! Kerron mielelläni lisää, jos jotakuta kiinnostaa!

Rakkaudella,
Elisa

2 kommenttia:

  1. Oi, Kreikka, Kreikka! :) Just yks päivä haikailin Kreikkaan ja muistelin vaihtoaikaani Kreikassa vuonna 2009. :) Asuin siellä silloin (Ateenassa) tammi-helmikuusta kesäkuun loppuun ja nautin täysin siemauksin. Saarista kävin Santorinilla ja Paroksella. Molemmat ihania paikkoja, Santorinillakin oli suht rauhallista sesongin ulkopuolella.

    Näyttää kyllä tosi kivalta tää teidän reissukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, sä oot asunut Kreikassa! Minä vaan voisin lomailla siellä ihan aina, jotenkin se fiilis on vaan niin ihana siellä.. "Bile/turistisaaria" on tullut ravattua lapsuudessa ja nuoruudessa vaikka kuinka, nyt haikailen niiden vähän rauhallisempien saarien perään. Häämatkalla olimme Kreikan mantereella Pargassa, sekin oli kyllä ihana!

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä