tiistai 10. joulukuuta 2013 | 8.06

Kelpaa talven tulla.

Säästötalkoot etenevät, laskuja on maksettu ja turhuuksien ostelua vältetty. Enpä ole ostanut ainuttakaan joululahjaakaan vielä. Tein juuri laskutoimituksia, ja nyt näyttäisi siltä, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan velkataakka on pienentymässä kasvun sijaan.

Jee!

Yhden ostoksen kuitenkin marraskuussa tein, nimittäin hankin itselleni talvikengät. Hakusessa oli kengät, jotka

  • ...sopivat käyttöön hameen ja housujen kanssa
  • ...eivät pilaannu loskassa ja kurassa
  • ...pitävät varpaat lämpiminä myös kovemmissa pakkasissa
  • ...eivät omaa korkeita korkoja


Mieleeni muistui jostain viime talvelta Mrs L:n blogista bongaamani talvipopot, jotka saattaisivat olla vastaukseni. Niissä on nimittäin kaikki toivomani ominaisuudet ja enemmän:

  • vettähylkivät
  • materiaali kumia, mokkaa ja nahkaa
  • Irroitettava sisävuori, jonka reuna tekoturkista. Sisävuoren voi pestä erikseen
  • Ulkopohja pitävää kumia
  • Materiaali kestää kylmiä olosuhteita -32 asteeseen saakka

Sitten vaan mallia valitsemaan.. 

Kaikki kuvat kaapattu **täältä**

Hurmaavan kauniithan nämä ei ole, mutta lämpimät ja kuivat jalat menevät ainakin minulla Suomen talviolojen takia etusijalle.

Tilauskoriin klikkasin Spartoo.fi -sivulta Joan of Arctic -saappaat kokoa 38,5.

Hinnat saappaissa vaihtelevat n. 130€ - 220€ välillä, eli ihan ilmaiseksi näitä ei saa. Ja tällaisen kulutushullun, joka yrittää päästä veloistaan on tietysti hieman hankala perustella 180€:n saappaita. Löysin onnekseni alennuskoodisivulta itselleni 20% alennuksen, joten kengille jäi hintaa vajaat 145€. Aikas näppäriä muuten tollaset alekoodit! (Ps. Tämä ei ole maksettu mainos).

Saappaat toimitettiin vajaa 2 viikkoa myöhemmin lähimpään Valintataloon, josta kävin ne hetimiten noutamassa. Harmi vaan, koko 38,5 oli minulle aivan valtavan suuri. Teki mieleni hakea airo ja lähteä soutelemaan.. 

Nämä kokoasiat ovat niitä nettikauppojen ehdottomia miinuspuolia.

Onneksi palautus onnistui helposti: täytin nettilomakkeen, jossa pyysin tilalle koon 38 saappaat, paketoin vääränkokoiset saappaat ja palautin Valintataloon. Noin 2 viikkoa myöhemmin sain sitten uudet tossut kokeiluun.

Koko 38 tuntui olevan aivan älyttömän paljon pienempi kuin koko 38,5 - en aluksi saanut saapasta jalkaani ollenkaan. Irroitin sitten sisävuoren ja tallailin niillä hetken aikaa, jotta villa vähän venyisi. Ja kun se vähän oli pehmennyt, niin sujahti kenkäkin (onneksi) jalkaan.

Nyt on hyvät tossut! 


Ja sisätossukin on aika söpö:



Rakkaudella,
Elisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä