maanantai 20. toukokuuta 2013 | 12.43

Se toinen konkari, suurin Suomessa syntynyt koratvauva


Koska Soturi sai oman postauksen, pitäähän se Jadenkin saada omansa!

Mä tiesin jo pitkään, että kun asetun takaisin kotiin ulkomailla olon jäljiltä, niin hankin kissan. "Projekti" eteni sitten odotettua nopeammin, kun kuulin, että ystävättäreni kissa on saamassa pentuja. Ja  menin sitten sanomaan, että jos sieltä jää vapaa pentu, niin se on sitten minun!

Maaliskuussa kissan synnytyksen aika sitten tuli. Kaksi pennuista oli jo varattu toiseen perheeseen, ja minä jännäsin, että tulisiko sieltä kolme, jotta minäkin saisin oman vauvani... Olin mukana synnytyksen alun, kunnes piti lähteä töihin. Illalla kuulin, että synnytys oli siirretty eläinlääkäriin, ja keisarinleikkauksella syntyi pieni Jade. Tai no, ei niin kovin pieni: painoa tällä mötkylällä oli syntyessään 137g. Keskimäärin korat -vauvat painavat n. 70-100g syntyessään. Koska vauva oli ollut niin iso, se ei vaan mahtunut synnytyskanavaan, ja sen takia keisarinleikkaus.

Jade 3 viikkoisena **Kuvat**
Me kaikki luultiin, että siellä mahassa olisi ollut useampia kissoja, mutta eihän siellä ollut kuin tämä yksi jätti. Ja toinen perhe sitten vetäytyi, kun he halusivat ehdottomasti sisarukset. Ja yksinäinen Jade-jätti jäi minulle. Tapasin tämän pienen hevi-kissan ("moshasi" irokeesi pystyssä) n 7 tunnin ikäisenä. Ja siitä meidän tarina sitten alkoi.

Kuten Soturillakin, oli Jadella nimen kanssa vääntöä, aluksi kun luulimme, että kissa on poika. Niinpä kissaa kutsuttiin Jimiksi ensimmäiset pari viikkoa, ennenkun piti alkaa vähän tyttömäisempää nimeä keksiä. Nimi Jade tuli sitten lopulta kissarodulle ominaisista vihreistä silmistä.

Jade 5 viikkoisena **Kuvat**
Jadella oli vähän rankka lapsuus. Jaden äiti ei oikeen koskaan hoksannut, että mikä tämä möykky on. Kyllä se sitä imetti ja hoiti jonkin verran, mutta lieneekö keisarinleikkauksesta johtuva juttu, että he eivät koskaan oikeen "bondanneet". Joskus kissoja hoitaessani löysin pienen Jaden yksin värjöttelemässä, ja emo sekä "varaäiti" olivat nauttimassa saunan lämmöstä.

Jade on mukavuuden haluinen ja kovin riippuvainen minusta. Makoilu mahdollisimman lämpimässä paikassa, ja kaikkein mieluiten minun sylissäni ovat niitä Jaden lempijuttuja. Jade on ihanteellinen sylivauvakissa minulle ja miehelleni, mutta jostain syystä muista ihmisistä hän ei välitä. Välillä tuntuu, että Jade vihaa miehiä ja lapsia (paitsi tosiaan mieheni, jonka se on hitaasti, mutta varmasti hyväksynyt).

Jaden lemppariharrastuksia on nukkumisen lisäksi syöminen ja harjaaminen. Nykyään harjausharrastus on mennyt niin pitkälle, että aina, kun minä harjaan hiuksiani, tämä neiti pistää ihan järkkyraivarit päälle, että hänet pitää myös harjata. Niinpä me joka aamu harjataan molempien karvat ojoon. Meidän molempien ehdoton lemppari on keväällä aikaisemmin ostamani Tangle Teezer.

Jadepade lähettää kaikille hyrinää, siellä se koisaa onnellisesti lattialämmityksen päällä kylppärissä. Mitä lämpimämpää, sitä parempaa!

Kissamaisin terveisin,
Elisa

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana! Todella suloisia nuo pentukuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mikä siinä onkaan, että kaikki elukat on pentuina niin vietävän sööttejä? :D

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä